Kun mittari alkaa näyttää plussanpuoleisia asteita ja lumen alta pilkottaa nurmenvihreää, suomalainen pakkaa ensimmäisen viikonlopputilaisuuden koittaessa perheensä ja kamppeensa autoon ja hurauttaa kaupungin keskustasta maaseudun rauhaan. Juhannukseen mennessä kaupungit ammottavat tyhjyyttään, tai niin sitä ainakin luulisi.  

Todellisuudessa kesä on kaupunkilaisen ulkomainostajan tuhannen tilaisuuden sesonki. Pienempienkin kaupunkien keskustat heräävät eloon, ja kaupat, kahvilat, ravintolat ja liikuntapaikat saavat uutta eloa kesävierailijoista.  

Lisäksi Suomen suvi on täynnä festareita, kesätapahtumia ja urheilukilpailuja, joista ainakin osa on toteutumassa tänäkin kesänä koronan tuomien varotoimien puitteissa. Kotimaanmatkailu ja ulkoilu ovat kasvavassa suosiossa.  Mökkeilijätkään harvoin malttavat kovin pitkään pysyä kotijärven rannoilla, ja vähintään mökkikahvit nautitaan kerran viikossa lähimmässä kesäkaupungissa.

Ulkomainonnan yleisömäärät näyttävät liikkumisdataindeksin ja muiden datalähteiden perusteella olleen koko kevään nousujohteessa, ja ennusteiden perusteella kesän yleisömäärät ovat mittavassa kasvussa. 
 



Viisi vinkkiä kesän ulkomainoskampanjaan

Kokosimme vinkit ulkomainostajalle kesän aurinkoisimman ulkomainoskampanjan toteutukseen, nappaa ideat talteen alta!

1. Kesällä paikalliset yrittäjät ja toimijat tavoittavat etelän kesämökkeiljät kotikulmilla

Mökkeilyharrastuksen suosio on viime vuosina kasvanut huippuunsa ja kesäkaupunkien ja –kuntien väkiluvut tuplaantuvat ja triplaantuvat kesä-elokuussa. Paikallinen yrittäjä palvelee mökkeilijää ja tarttuu tilaisuuteen näkymällä kotikaupungin torin katukuvassa, siellä missä mökkikahvit nautitaan.  Myös uusia asukkaita seudulleen kaipaavat kunnat tarttuvat nyt tilaisuuteensa houkutella vierailjat pysyviksi asukkaiksi! Kutsu uuteen kotipaikkaan tapahtuu idyllisessä toritunnelmassa, mökkikahvien lomassa, keskustojen ulkomainospaikoilla.  

2. Isojen kaupunkien keskustat ja tapahtumat vetävät turisteja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin

Isoissa kaupungeissa on paljon nähtävää, ja jokaisen lapsiperheen kesämatkailun to do –listalta löytyvät ainakin Turku, Tampere ja Helsinki, ellei myös Oulu, Kuopio, Rovaniemi, Savonlinna ja Jyväskyläkin. Kaupungeissa myös tapahtuu, ja koko viikonlopun kestävät festivaalit ja urheilutapahtumat keräävät yleisöä Suomen ulkopuoleltakin. Ulkomainostaja saa näin lisäarvoa mainonnalleen, sillä sen kohtaavat kaupungin vakiasukkaiden lisäksi myös muualta kaupunkiin matkustaneet. Kun tavoittelet kaupungeissa matkailevien huomiota, ota siis tapahtumaviikonloput haltuun ja ole nähtävyyksien ja matkailukohteiden, kuten Linnanmäen, Särkänniemen, Heurekan ja Korkeasaaren läheisyydessä.  

3. Perinteisissä kotimaanmatkailukohteissa paikallinen yrittäjä palvelee turistia

Jäätelöt Porvoonjoen rannassa, tuoreet mansikat Naantalin torilta, kävelyretki wanhaan Raumaan tai ehkäpä kesäkukat Mikkelin kuukausimarkkinoilta? Kotimaanmatkailu on huipussaan, ja perinteiset kesäkaupungit keräävät paitsi mökkeilijöitä, myös paljon turisteja. Kaupungissa vierailevat eivät tunne kaupungin kauppoja ja palveluita, ja paikallinen yrittäjä tekeekin palveluksen kertoessaan sijainnistaan ja aukiolostaan katukuvan ulkomainoksissa.  

4. Heinäkuun alennusmyynteihin startataan ulkomainoskampanjalla

Lomailun lisäksi kesän toiseksi suosituin perheaktiviteetti on ehdottomasti shoppailu. Heinäkuun alennusmyynnit starttaavat loppuvuoden myyntikaudet, ja niistä hankitaan niin heräteostoksia kuin kaikki mahdollinen tarpeellinen. Ulkomainonnan avulla luot pöhinää alennusmyyntisi ympärille ja muistutat, että brändisi ja kauppasi on mukana heinäkuun ostosviikoilla. Metroradan ja ratikkareitin varrella voit kuljettaa nasevalla heinäkuun tarjouksellasi asiakkaan suoraan kauppasi kynnykselle.  

5. Suomen kesä ja sää - ulkomainosta datalähtöisesti

Suomen kesässä saatetaan kokea kaikki vuodenajat yhtenä päivänä, mikä suorastaan kutsuu mainostajaa luomaan oivaltavia, säädataan perustuvia ulkomainonnan sisältöjä. Mainosta jäätelöä kun aurinko paistaa, ja sateenvarjoja kun sataa. Lue lisää datan hyödyntämisestä mainonnan sisällöissä

 

Haluaisitko kuulla lisää kesän ulkomainosratkaisuista tai miettiä yhdessä asiantuntijan kanssa suven säväyttävintä ulkomainoskampanjaa?