Siirry suoraan sisältöön
Kautta ulkomainonnan historian, onnistuneet julisteet ovat tavalla tai toisella täyttäneet ulkomainonnan kultaiset säännöt - tiivistä, erotu ja herätä huomio. Keräsimme muutaman nyrkkisäännön, joilla pääset jo pitkälle ulkomainonnan suunnittelussa.

YKSINKERTAISUUS

Viestin tulee olla nopeasti omaksuttava. Se ei voi olla monimutkainen tai pitkää pohdiskelua vaativa. Muista, että ulkomainos nähdään joskus hyvinkin nopeasti. Tee mainoksesta yksinkertainen! Sitten kun et voi poistaa kuvasta enää yhtäkään elementtiä, on mainoksesi valmis.
 


 

YKSI KUVA

Käytä yhtä näyttävää kuvaa. Yksi visuaalinen elementti voi myös yhdistää kaksi ideaa. Jos haluat kertoa pidemmän tarinan useammalla kuvalla, käytä eri kuvaa eri mainoksessa. Muista, että esimerkiksi Stationlighteissa voit hyödyntää kolmea pintaa, DEP:ssä jopa useampaa. Ulkomainokset katsotaan kaukaa ja yleensä niiden ohi kuljetaan nopeasti. Näiden seikkojen vuoksi viestin tulee olla nopeasti omaksuttava.

 


 

 

LYHYT MAINOSTEKSTI 

Viesti muutamalla sanalla. Jos haluat sanoa enemmän, käytä lyhyitä lauseita. Kaunis ja huomiota herättävä kuva ei välttämättä tarvitse edes sanoja. Esimerkiksi United Colors of Benetton ei käyttänyt sanoja värikkäässä Abribus-julisteessaan. Lyhytsanainen viesti ja visuaalinen oivallus toimivat kaikkein parhaimmin.
 

 


 

 

KONTRASTIT

Kirkkaat värit ja selkeät kontrastit toimivat parhaiten. Kannattaa myös miettiä minä vuodenaikana mainoskampanjasi pyörii, sillä vuodenaika vaikuttaa ratkaisevasti julisteen erottumiseen. Maiseman värinen juliste hukkuu taustaansa. Valkoinen juliste talvella tai vihreä juliste kesällä ei ole paras ratkaisu. Mainos erottuu ympäristöstään silloin kun kontrastit ovat korkeimmillaan.
 


 

LUETTAVUUS

Käytä tarpeeksi isoa tekstiä, se kestää katsomisen kauempaakin. Kiteytä tekstisi, jotta voit käyttää näyttävää fonttikokoa, sillä ohuella kirjaisinleikkauksella ladottu, tiheästi välitetty tai monimutkaiseen taustaan upotettu teksti ei erotu.
 


 

BRÄNDI

Varmista, että designin ja brändin suhde on itsestään selvä ja että logosi näkyy. Vaikka et tekisi nimenomaan brändikampanjaa, ulkona on tärkeää, että brändisi näkyy.
 


 

ROHKEUS

Ole rohkea ja herätä tunteita. Hienovarainen ilmaisu ei ulkomainonnassa toimi. Puhuttele kadulla kulkevia, yllätä joukkoliikenne matkustajat ja naurata kauppakeskusympäristössä, niin sinut muistetaan.
 

Lue lisää aiheeseen liittyvää sisältöä