Siirry suoraan sisältöön

Syksy on saapunut ja syksyn myötä myös kuluttajat ovat palanneet joukkoliikkumisen piiriin. Ihmiset taittavat työmatkat julkisella liikenteellä, nuoret käyvät koulussa joukkoliikenteellä, myös vapaa-ajan liikkuminen hoidetaan julkisilla kulkuvälineillä. Metroilla ja raitiovaunuilla mennään muun muassa keskustaan syömään, shoppailemaan tai vaikkapa kulttuuririentoihin. 

Metron nousijamäärät ovatkin huimassa kasvussa: Tämän vuoden lokakuussa tehtiin matkoja jopa +26,9% enemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajalla. Yhteensä matkoja tehtiin viikossa yli 1,5 miljoonaa. Viikolla 43 matkoja tehtiin enemmän kuin kertaakaan kuluneena kahtena vuotena. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua oli yli +35%. Myös raitiovaunujen matkustusmäärät ovat kovassa nousussa. Viime vuoteen verrattuna raitiovaunuilla matkustettiin +36,9%. Yhteensä kaupunkilaiset tekivät viikossa raitiovaunuilla matkoja yli 800 000.

 

Sen lisäksi että kehitys on nousevaa, muun muassa joulukuussa aukeava länsimetron jatke tulee varmasti tuomaan uusia matkustajia metroliikenteen pariin. Myös syyssäät saavat ihmisiä siirtymään joukkoliikkumisen pariin, loka-, marras- ja joulukuun nousijamäärät tulevat todennäköisesti näyttämään vahvaa kasvua.  Ennustammekin, että vielä tänä vuonna metroissa menee viikkotasolla 1,6 miljoonan nousijan raja rikki. 

Mainostajalle sekä metroasemat että esimerkiksi raitiovaunupysäkit ovat oivallinen mainosympäristö. Näissä ympäristöissä ei ole muita medioita ja mainostaja pääsee dominoimaan, ottamaan ajan ja paikan haltuun sekä kiinnittämään kuluttajien huomion. Molempiin ympäristöihin liittyy myös ”dwelling time” eli aika, jolloin odotetaan metroa tai raitiovaunua. Tämä on mainostajalle herkullinen hetki herätellä kohderyhmää. Raitiovaunut ja metrot ovat myös mitä suurimmissa määrin point-of-sale -ympäristöä: jokaiselta metroasemalta ja myös useiden raitiovaunupysäkkien läheisyydestä löytyy useita kauppoja. Mainostaja pääsee siis vaikuttamaan kuluttajien ostopäätöksiin koko ostosreissun ajan! Abreilla, metroaseman digillä sekä raitiovaunujen ja metrojen diginäytöillä tavoitetaan kaupunkilaiset juuri silloin, kun ostopäätöksiä aletaan tehdä. 

Lue lisää aiheeseen liittyvää sisältöä