Ajankohtaista

JCDecaux Finland Oy nimittää Sampo Haikosen johtoryhmäänsä

Kirjoittanut JCDecaux Finland | Nov 16, 2023 9:03:18 AM

Ulkomainosyhtiö JCDecaux Finland Oy nimittää Sampo Haikosen johtoryhmän jäseneksi, tittelillä Director, City Relations & Operations. Tehtävässään Haikonen vastaa koko yhtiön mainospaikkaverkostosta, sen kehittämisestä, yhteistyöneuvotteluista sekä operatiivisesta toiminnasta. Haikonen aloittaa tehtävässään tammikuussa ja raportoi roolissaan yhtiön toimitusjohtajalle Elina Valtialle.

 

Sampo Haikosella on yli 20 vuoden kokemus media-alalta. Haikonen siirtyy JCDecaux’lle Warner Bros. Discovery Finlandilta, jonka mainosmyynnin johtajana hän on työskennellyt viimeisen vuoden ajan. Viime vuosina Haikonen on vastannut myös MTV suurasiakasmyynnistä sekä toiminut JCDecauxilla kehityspäällikkönä vastaten yrityksen kaupunkisuhteista. Uransa aikana Haikonen on onnistuneesti kehittänyt edustamiensa yritysten liiketoimintaa.

”Olen erittäin iloinen saadessani näin vahvaa liiketoiminnan kehittämisosaamista JCDecauxille”, toimitusjohtaja Elina Valtia sanoo. ”Sampo on kokenut neuvottelija. Hänellä on valtavasti näkemystä ulkomainosalan ja JCDecauxin verkoston kehittämisestä, ja toivotamme Sampon lämpimästi tervetulleeksi takaisin.”

”Olen äärettömän innostunut tästä mahdollisuudesta, joka aukesi Matti Viitalan eläköityessä”, Haikonen sanoo. ”JCDecaux on tunnettu huippulaadustaan ja intohimostaan kehittää kaupunkiympäristöä. On kunnia päästä kehittämään ja kasvattamaan toimintaa yrityksessä, jolla on näin hieno brändi, ja joka panostaa isosti myös vastuullisuuteen. ”

Lisätietoja:

Elina Valtia, toimitusjohtaja, JCDecaux Finland
Puh. 040-773 8382
elina.valtia@jcdecaux.com

JCDecaux
JCDecaux on maailmanlaajuinen perheyritys, joka on ollut mukana kehittämässä ulkomainontaa yli 50 vuoden ajan. Elävöitämme kaupunkien keskustoja tarjoamalla kaupunkilaisille valoa, suojaa, palvelua ja keskusteluyhteyden brändien kanssa. Globaalin markkinajohtajan rohkeudella tartumme uusiin haasteisiin hyödyntäen innovatiivista, kestävää designia ja uutta teknologiaa. Luomme asiakkaillemme jatkuvasti kehittyviä ulkomainonnan ratkaisuja ja palveluita. www.jcdecaux.fi