Kampanja-aika: 24.4-5.5.2013
Kohderyhmä: Nuoriso, etenkin skeittaavat pojat
Mainostuotteet: Abribus, Digimalls, Digiscreen

Abribussilla tavoiteltiin nuoria Suomen suurimmissa kaupungeissa, kohdistuksia tehtiin esimerkiksi torien laidoille missä nuoret liikkuvat. Digimallseilla haettiin kauppakeskuksissa hengaavia nuoria ja joukkoliikennevälineissä liikkuvat tavoitettiin metrojen ja raitiovaunujen Digiscreeneillä.
 
Tuunaa tämä tölkki kampanja


 

Ulkomainokset toivat kävijäpiikin nettiin

Tuunaa tämä tölkki -kampanja oli kokonaisuudessaan 1.3-26.6.2013, mutta ulkomainoskampanjointi kesti viikon. Kampanjan nettisivujen kävijäpiikki koettiin silloin kun ulkomainoskampanja oli päällä.
 

Yli 3 miljoonassa Juissitölkistä löytyi QR-koodi tarrana. Koodilliset tölkit olivat saatavana kaupoista 1.3 alkaen. Tästä huolimatta QR-koodin kautta tullut kävijäpiikki starttasi vasta ulkomainoskampanjasta. Kävijämäärä jäi kampanjan jälkeen vielä huomattavasti korkeammalle tasolle, kuin ennen kampanjaa. Kävijämäärät sivustolla kolme viikkoa kampanjan jälkeen olivat vielä 200 tuntumassa. Nettisivuston galleriassa olevia tölkkejä klikattiin 324 000 kertaa ja tykkäyksiä kaiken kaikkiaan kertyi 87 000.
 

Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä

Kilpailuun osalllistui yli 18000 tölkkidesignia. Marlin mehuraati valitsi näistä finaalistit, joista yleisö sai äänestää voittajan.