Herkuissa brändi päätyy ostoslistalle  

Kun kuluttajat laativat ostoslistoja ruokakauppaa varten, suurin osa kirjoittaa listaan vain tuoteryhmän: päätös ostoskoriin valittavasta tuotteesta tehdään vasta kaupassa. Herkuttelutuotteet ovat poikkeus, sillä näiden osalta listalle kirjoitetaan useammin brändi kuin muissa tuoteryhmissä. Limuissa tuotemerkin kirjaa ostoslistaan jopa 60 % vastaajista.

 

Herkuissa brändi päätyy ostoslistalle


 

Hinta ei määrää leivän valintaa 

Lihan, kalan ja juuston valinnassa hinnan merkitys korostuu, kun taas leivän ja rasvan ostopäätöksiin hinnalla ei ole suurta merkitystä. Naiset ovat ostoksissaan hintatietoisempia kuin miehet. Yksineläjät kiinnittävät muita taloustyyppejä enemmän huomiota hintaan lähes kaikissa tuoteryhmissä.

 

 

Näkyykö taantuma ostoskorissasi?

Taantuman myötä heräteostosten tekoa on vähennetty. 41% vastaajista kertoi taantuman vaikuttaneen ostokäyttäytymiseen ruokakaupassa siten, että heräteostoksia tehdään vähemmän. Private labeleita ja kotimaisia tuotteita suositaan taantumasta johtuen enemmän. Toisaalta yli kolmannes kokee, ettei taantuma ole vaikuttanut ostokäyttäytymiseen juurikaan.