Erikoispalkinto

Silja Linen Harii Hylje ratikkapysäkki pokkasi ulkomainonnan erikoispalkinnon Vuoden Huiput 2015 -gaalassa. Pysäkki on palkittu aiemminkin esimerkiksi digitaalisen markkinointiviestinnän kilpailussa Grand Onessa.

"Epäonnistuneen logouudistuksen korjaaminen ja kääntäminen vahvuudeksi oli loistava lähtökohta kampanjalle, joka osoittaa, että toimiva markkinointi ja brändin rakennus on aina enemmän tekoja kuin sanoja. Ulkomainonta, joka on aidosti interaktiivinen ja positiivisesti yllättävä, todistaa, että aina kannattaa ottaa se ylimääräinen askel."


 

Harri Hylje -pysäkki

 

Hopeahuippu

Valion Sinivalkoista taidetta: Justiina laskee koskea palkittiin Hopeahuipulla. Upean julisteen Koskenlaskijalle suunnittelu kuvittaja Linda Linko. Valion syksyisessä ulkomainoskampanjassa nähtiin myös Erik Bruunin ja Kaj Stenvallin suunnittelemat julisteet.

Lumoavasti sekä aiheensa että tekijänsä näköinen, tuore julistekuvitus! Sisältö ja kuva sulautuvat yhteen. Kuvituksen värejä on lainattu vanhasta Koskenlaskijan pakkauksesta – historia ja perinne ovat mukana, mutta tämän päivän tavalla. Ohut viiva on kaunista ja valuvaa, koskea (ja juustoa) laskee roisilla tyylillä uuden polven koskenlaskija(tar). Tämän paremmin tätä ei voisi tehdä.

 

Hopeahuippu

Julistesuunnittelukategoriassa Hopeahuipun nappasi Precosa - Matkaripsa.

"Usein kliinisesti esitetty aihe tuodaan esiin suorasukaisella ja hauskalla tavalla. Oivaltavaa julistesuunnittelua parhaimmillaan. Huumori tasapainottelee hyvän maun rajan oikealla puolella."